EF-Trans ajaa Suomen ensimmäisillä kaasukäyttöisillä Scanian sora-autoilla

Kaksi paineistetulla biokaasulla (CBG) kulkevaa Scaniaa vähentää Vantaan kaupungin tietyömaan hiilidioksidipäästöjä. Neliakselinen G460 osoittautui toimivaksi koneeksi 19 tonnin maakuljetuksissa.


Kokeneella ammattikuljettajalla Kimmo Mäkelällä on tänään edessään erilainen työpäivä. Hän on juuri saanut alleen EF-Trans Oy:n uusimman hankinnan: neliakselisen maansiirtoauton, jonka kahdeksan 118 litran tankkia on täytetty paineistetulla biokaasulla.

”Uudessa autossa on kaikki hienoa, nyt pitää vain opetella sitä käyttämään”, Mäkelä tuumaa.

Hän ajaa Scania G460 8×4*4:n Vantaan kaupungin tietyömaalle ja peruuttaa täsmälleen siihen, johon kaivurin kauha sopivasti yltää. Lavalle kolahtaa palasiksi laitettua vanhaa asfalttia. EF-Transin Scanialla voitaisiin ajaa 19 tonnin kuormia, mutta rikottu kadunpinta on kevyttä eikä maksimipainorajaa hätyytellä.

Kuorman täyttymistä odotellessa kova tuuli riepottaa pakoputkesta nousevaa hentoa höyryvanaa vaakasuoraan. Biokaasuautoilijan hiilijalanjälki on jopa 90 % pienempi verrattuna perinteiseen dieseljuhtaan, kun lasketaan mukaan koko polttoaineen valmistusprosessi.

Scania G460
Scania G460

Ajan hermolla

”On hieno juttu, että myös yksi maansiirtopuolen liikennöitsijöistämme hankki kaasukäyttöisiä kuorma-autoja. Asiakkaat kysyvät niitä koko ajan enemmän”, Rahtikeskus Oy:n toimitusjohtaja Jussi Koivusalo sanoo.

Etenkin kaupungin tarjouskilpailuissa vaihtoehtoisilla polttoaineilla kulkeva kalusto työllistyy ensimmäisenä – myös infrapuolella.

”Halusin olla edistyksellinen ja hankkia biokaasulla kulkevat kuorma-autot. Lisäksi Gasum rakensi aika lähelle meitä tankkausaseman”, EF-Transin yrittäjä Erkki Fastberg kertoo.

Fastbergillä on pitkä kokemus kuljetusalasta: kuorma-autokortti hankittiin lompakkoon reilu puoli vuosisataa sitten. Maansiirtoon erikoistuneen EF-Transin toiminta on muutoinkin hyvässä vedossa, sillä ajoneuvokanta on kasvanut. Maa-aines liikkuu 11 kuorma-auton voimin, joista kolme on neliakselisia ja loput viisiakselisia.

”Olen ostanut elämäni aikana 45 uutta Scaniaa – eli minulle ei oikein muita merkkejä ole olemassakaan. Scania on käteen sopiva, kuljettajaystävällinen kuorma-auto”, Fastberg hymähtää.

EF-Transin toimitusjohtaja Erkki Fastberg halusi olla ajan hermolla ja hankki kaasukäyttöiset Scaniat maansiirtoajoihin.
EF-Transin toimitusjohtaja Erkki Fastberg halusi olla ajan hermolla ja hankki kaasukäyttöiset Scaniat maansiirtoajoihin.

Jätä kommentti

Tarvikkeita

Meidän kumppanimme

rekkakuski ja puhelin
rekkakuski ja puhelin

uutta ja tulevaa

Käväise tasaisesti

Pysyt kärryillä mitä olemme julkaisseet

pelit ja vehkeet

uutiset ja vinkit

rekat ja muut

ja kaikkea muuta